Sivut

27.3.2011

Porttipuistossa auspaitokoilua

Porttipuiston liikekeskuksen parkkipaikka oli niin mainiossa kunnossa, että kokoonnuimme kera 8 auspain sinne tokoilemaan. Kahdeksasta koirasta 3 oli vielä pieniä pentuja. Sää oli kaunis vaikkakin hieman tuulinen mutta se ei menoa haitannut.

Benin kanssa otettiin sinällään rennosti eli tavoitteena oli lähinnä kontaktin pitäminen ja tekemisen mukavuus. Meidän kohdalla on myös syytä "harjoitella" olla tekemättä juuri mitään. Toisinsanoen ottaa iisisti ilman että olisi kokoajan käskyn alla. Tämä meni odotettua paremmin ja tätä harjotusta jatketaan osana näitä treenitilaisuuksia. Seuraaminen oli lyhyissä pätkissä hyvää, välillä muiden tohinat ja vetoleikit meinasivat viedä huomion mutta hienosti tarjosi itse kontaktia ja jatkamista.

Sainkin onneksi hyviä neuvoja ja tulipa huomattua kuinka paljon oheistoimintaa teen itse silloinkin kun ainoastaan käsky olisi tarpeen. Täytyy myös itse ottaa rennommin kun koira on täysin valmis tekemään mutta annan itse herkästi epävarmuuden merkkejä ja turhia signaaleja. Näihin siis keskitytään jatkossa huomattavasti enemmän ja koitan luottaa koiraan enemmän, jotta en itse pilaisi sen mahdollisuuksia onnistua.

Ohessa kuva jonka on ottanut ihanan Viva-pennun omistaja, Tania Torvinen:


22.3.2011

Ohituskoulutusta 21.3.

Maanantaina kävimme Benin kanssa taas ohituskoulussa Pawtrack:in kurssilla. Edellisistä kerroista on nähtävästi unohtunut kertoa mutta joka kerta on sujunut hyvin, ehkä liiankin sillä itse ohitusongelma ei ole tullut esille mutta eikai tuosta voi harmissaan olla? :)

Viimekerrasta oli tovin verran taukoa ja tälläkertaa ohituksissa oli mukana 2 muuta urosta. Urokset ovat meille ne haastavimmat mutta ongelmia ei näkynyt. Hienosti kontaktissa ohiteltiin liikkuvaa sekä paikallaan olevaa koiraa. Nämä kun saisi vielä toimimaan tasaisesti normilenkeilläkin niin olisin ikionnellinen. Toistaiseksi tuntuu olevan vähän herran päivästä kiinni että kuinka sujuvasti milloinkin mennään. Haavereilta ollaan kuitenkin vältytty. Meidän lenkkipoluilla on ehkä vähän liiankin haasteellisia ohitettavia ja näitähän olisi syytä välttää, ennenkuin asia on aukottomasti hallussa. Ikävä kyllä se ei aina ole mahdollista...

Kaikenkaikkiaan kuitenkin on mennyt hienosti ja näistä lisää jatkossa!

7.3.2011

Kokkolassa 4-7.3.

Perjantaina illalla oltiin koko porukka perillä Kokkolassa. Ajomatka kesti lähemmäs 6 tuntia, 1 pysähdys. Benille ei takapenkillä matkustelu oikein suju, oksensi kerran. Puolessa välissä tehtiinkin sitten vaihto ja Melvin sai tulla takapenkille. Meillä molemmat koirat eivät voi olla takana kun Melvin ei tahdo pystyä rentoutua jos toinen on ihan iholla. Onneksi menee hyvin näinkin!

Kuvia on lauantailta ja sunnuntailta. Melvin meni lauantai-iltana äidilleni hoitoon, ja on kenties jopa pääsiäiseen asti. Melvin saa nauttia ollessaan ainokainen ja kyllähän äidiltäni sitä huomiota riittää. Nukkuvatkin kimpassa... Siinä on pari, joka sopii hyvin yhteen! Saankohan sitä enään edes takaisin?? Viimeyönä tulikin nähtyä jo pahaa unta erossaolosta mutta onneksi on paras mahdollinen hoitopaikka, niin ei tarvitse oikeasti murehtia :)

Maanantaina puoliltapäivin pakkaushommista kun päädyimme ulkoilemaan, huomattiin että Benillä on virtsatulehdus. Ei sinänsä ihme, sillä se tarpoi kaulaa myöten hangessa koko viikonlopun! Ainut huolihan nyt oli, että mitenkäs menee automatka kun pidättäminen on vaikeahkoa ja pissaamisen tarve tuntui jatkuvan kokoajan. Päädyin sitten soittamaan Kälviälle luottoeläinlääkärillemme Pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkärille Pentti Tapiolle. Selitin tilanteen ja hän katsoi parhaaksi soittaa reseptin apteekkiin jotta saamme antaa ensimmäisen antibiootin jo ennen lähtöä. Näin tehtiin ja matka menikin oikein hyvin. Beni nukkui paksun pedin päällä lähes koko matkan ja pysähdyksiä tarvittiin vain yksi.