Sivut

27.1.2010

Väliaikatietoa

Kävimme taas treeneissä Benin kanssa ja harjottelimme kosketusalustaa. Eipä mennyt montaa minuuttia että poju hoksasi idean. Hienosti menee ja poitsu oli todella innoissaan harjotuksissa, ensin piti jopa vetää muutama kunniakierros harjoitustilan ympäri että pystyi aloittaa!

Meillä on menossa kolmas päivä antibioottikuuriakin mahdollista virtsatietulehdusta varten. Tarkastuksessa ei ollut mitään poikkeavaa joten eläinlääkäri epäili huonoa tuuria kylmyydestä johtuen. Kaksi kertaa tuli pissa sisälle viikonloppuna ja Beni oli levoton mutta tila rauhoittui nopeasti ja onneksi on kova juomaan vettä muutenkin. Nyt kaikki on jo ennallaan mutta toki kuuri syödään loppuun. Vien mahdollisesti tarkistusnäytteen ensiviikon alussa.

Uusi kamera on hankittu mutta vasta muutama otos otettu. Tässä kuitenkin kaksi kuvaa. Seuraavaksi yritän ottaa Melvinistä kunnon kuvat kunhan viikonloppu soisi nätit kelit!




Kuvat on otettu 5.1.2010.


30.12.2009

Ehtipäs vierähtää...

Onpas aika vierähtänyt nopeasti. Täytyy myöntää olleeni liian laiska päivittämään tätä. Nyt teen siis virallisen uudenvuoden lupauksen ja LUPAAN päivittää blogia useammin vuonna 2010! Pian on tulossa uusi kamerakin joten luulisi ainakin kuvamateriaalia eksyvän tänne...

Pientä tiedonpoikasta. Benillä on nyt siis ikää 8kk ja joulun vietimme Kokkolassa. Joulu meni todella kivasti ja kaikki sujui oikein hyvin. Benikin oli tohkeissaan mutta silti sisällä nätisti. Pojat rakastivat yli kaiken ulkoilua sillä tilaa riitti ja irti sai olla monta monta tuntia päivittäin. Kävimme kuitenkin ihan harjoituksen vuoksi muutaman hihnalenkinkin ettei aivan taito unohtuisi! ;)

19.12.2009
Beni päätti paimentaa Melviniä ja sitähän herra ei voinut sallia!



Oma rakas murmeli...



...ja huskyterrieriberni kepin kanssa hangessa!



Tällaista tälläkertaa ja palaillaan taas uudenvuoden tunnelmien jälkeen!


Onnea tulevalle vuodelle!



- Jenny, Melvin & Beni -

29.10.2009

Tapahtumaa ja kuulumisia

Aikaa on vierähtänyt ja Melvinillä on karvanvaihto meneillään. Melvinistä uusia kuvia tulossa todennäköisesti viikonloppuna. Tulihan tässä jo 6kk ikää Benille täyteen.

Sunnuntaina 25.10 olimme Benin kanssa pentutapaamisessa jossa mukana oli Oora-sisko, Onni-veli, Viiru-äiti sekä Börje-isä (kuvan järjestys). Yhteiskuvan jälkeen paikalle ilmestyi myös Hector-veli! Vauhtia riitti ja oli todella hauskaa, näitä lisää! :)


Kuva: Mette Hämäläinen


Kuva: Mette Hämäläinen



6kk iän kunniaksi otin kameran mukaan metsälenkille ja sieltä tarttui muutama suloinen otos pojasta:





Ollaan Benin kanssa ehditty käydä jo yhdessä mätsärissäkin nimittäin Hakunilan Match Show:ssa jonka järjesti SUOMEN SVEITSINPAIMENKOIRAT ry. Benistäkin erehtyi yksi järjestäjistä kysymään että onko hän sennenkoira :) Mätsäristä saatiin punainen nauha ja Beni käyttäytyi todella hienosti. Esittäjässä on vielä paljon hiomista näyttelyitä varten... ;) Hinni ja Kiksi olivat mukana mätsärissä ja olivatkin korvaamaton apu tällaiselle aloittelijalle, kiitos Hinni! Tässä muutama kuva mätsäristä:


Pieni harjoitus ennen kehää




Hieman kehätaktiikkaa läpi ennen esiintymistä.. ;)