Sivut

19.10.2012

Rapa roiskuu mutta ei se haittaa!

Tänään käytiin taas virkistämässä muistia ja kertaamassa jo entuudestaan tuttuja juttuja. Meillä oli mukana kuvaaja, jonka ansiosta saatiin materiaalia näytille!

Perusasento




Seuraamista




Seuraamista




Seuraamista




Pupu-asento




Peruuttaminen




Esineen nostaminen




Tassujen ristiminen




Kengurun loikka




Raparallia


Kuvat: Noora Bodbacka

7.10.2012

Arjen askareita

Nyt on arjen rutiinit tulleet tutuiksi koko konkkaronkalle. Vesisateiden ansiosta on ollut hyvin harva hyvä päivä kunnon ulkoiluun ym. mukavaan temmellykseen. Emme me sentään vettä pelkää, mutta pimeys ja pitkät vesisateet ovat tehneet maastoista hyvin epämiellyttäviä kävellä. Noh, ei me sentään ihan sisätiloissa pelkästään olla oltu mutta kuvaamista ei ole voinut vesisateessa suorittaa, kun en halua kameraa sateeseen mukaan. Sentään yksi kaunis päivä saatiin elokuun lopulla jolloin kamerakin oli mukana!

Benin kanssa harjoitellaan tällähetkellä peruuttamista ja olen käynyt läpi mitä liikkeitä se muistaa tokoilusta. Se muistaa TODELLA hienosti, nyt ei tartte kun viilata mutta täytynee ensin videoida epäkohtia jotta tietää tarkalleen mitä viilaa. ID-jälkikurssin alkeet suoritettiin vielä kun asuttiin Keravalla, joten sitäkin päästään pian jatkamaan omatoimisesti kunhan saan vielä viimeiset tarpeelliset alkeiden kertaamiseen raahattua Keravalta kotiin.

Syyslomalla(vko 42) lähdetään koko konkkaronkka katsomaan miten kissa ja mies pärjäävät Keravalla. Siellä on mukavat lenkkimaastot ja ehkä päästään moikkaamaan koiraystäviäkin!

Melvin voi oikein hyvin, on pirtsakka ja turkki on tosiaan kasvanut kivan mittaiseksi kuten kuvasta näkee. Ei liian lyhyt eikä liian pitkä. Turkki on myös todella hyvässä kunnossa.

Benillä sen sijaan on karvanvaihtoaika ja näin hurjaa ei olla aiemmin nähtykkään, silti tuntuu koirassa turkkia riittävän ettei se tunnu edes vähenevän!



Melvin 11v




Beni 3v 5kk

7.9.2012

Niistä uusista tuulista...

Benin kastraatio on takana ja siitä selvittiin hienosti. Komplikaatioita sen suhteen ei tähän päivään mennessä ole tullut. Täytyy todeta, että vaikka aionkin analysoida muutoksia vasta ehkä joulun aikoihin, päivääkään ei ole tarvinnut vielä katua päätöstä. Beni on selvästi onnellisempi koira kastroituna ja koirien välitkin on vahvistuneet huomattavasti.

Toinen suuri mullistus lienee se, että muutimme elokuussa Keravalta synnyinkaupunkiini Kokkolaan. Syynä opiskelu, aloitin nimittäin liiketalouden opinnot Centria ammattikorkeakoulussa syyskuun alussa. Koirat ovat yleisesti ottaen kotiutuneet hyvin ja osa Kokkolaahan on koirille jo ennestään tuttua. Parhaana puolena täytyy sanoa, että on ehdottomasti ihanaa kun tietää paikkoja joihin voi koirien kanssa mennä niin että ne saavat juosta vapaina ja nauttia koiruuksista (lue: kaivaminen, ojissa könyäminen, kieriminen ja spurttailu).

Eli toista koiraa meille EI ole tulossa vaikka moni niin luulikin kastraation myötä! :) Yksi syy kastraation ajankohtaan oli Benin ikä ja että se on alta pois ennen muuttoa kun siinä on stressiä jo kerrakseen. Lisää temmellyksistä piakkoin! Alla hieman kuvasatoa meidän lempipaikasta!














Minä ja Beni 24.8.2012

21.7.2012

Paljon uusia tuulia

Näin on. Meidän elämässä on tiedossa paljon uusia juttuja. Perehdyn niihin tarkemmin jahka ne on astuneet voimaan mutta näin päällimmäisenä voitaneen kertoa että Benipoika on nyt kastroitu pitkän harkinnan tuloksena. Jahka ilman komplikaatioita selvitään niin olen tyytyväinen päätökseen. Tällähetkellä poitsu toipuu hyvää vauhtia ja on pirteä mutta hellyydenkipeä. Kauluria pidetään vielä ainakin koko ensiviikko, sitten lähdetään Kokkolaan lomailemaan koko porukka!

Kastraatio tehtiin siis torstaina 19.7. Apexissa, Malmilla. Meidän molempien iloksi meille sattui tuttu hoitaja, Petra, joka on itsekkin saman rotuisten omistaja. Mikä ihana sattuma se olikaan! Sain itsekkin hieman purkaa hermoja höpöttämällä; kyllähän se aina jännittää kun koiraa nukutetaan toimenpiteitä varten.

Leikkaavana lääkärinä toimi Anna Valtonen ja kahdeksalta hän kävi laittamassa Benille rauhoitteen. Jo kello kymmeneltä leikkaus oli ohi ja koira hereillä. Hain Benin silti vasta työpäivän jälkeen n. 16oo jottei sen olisi työpaikalla tarvinnut virua hämmennyksissään, vaan lääkärissä hyvien valvovien silmien alla hoidossa :) Petra olikin ystävällisesti käyttänyt Beniä kävelyllä, joten ei tarvinnut stressata sitäkään kuinka kiire on löytää sopiva paikka pissalle. Kotiin tullessa Beni tahtoi vain sisälle ja hieman takapää häiritsi, yritti käydä istumaan jonkin verran ja ei oikein ollut varma miten päin olisi. Kipulääkettä se oli saanut pistoksena paikanpäällä joten minun tarvitsi antaa seuraava kipulääke vasta aamulla: Rimadyliä 1tbl, 2 kertaa vuorokaudessa.

Ensimmäinen yö oli hieman hankala. Kaulurin kanssa ei ollut hyvä joten kun aikani olin Benin kanssa valvonut, päätin ottaa sen pois ja niin me nukuttiinkin kaikki oikein hyvin aamuun saakka. Nyt toipuminen on hyvässä vauhdissa ja Beni voi olosuhteisiin nähden oikein hyvin ja pirteästi, kaulurikaan ei ole enään ongelma. On kuitenkin hellyydenkipeä edelleen mutta ruoka ja vesi maistuu entiseen malliin ja antaa myös putsata haavaa ja sen ympäröivää aluetta hyvin.

Lisää syistä jotka johtivat kastraatioon ym. tulevista tapahtumista viimeistään muutaman viikon päästä. Paranemisprosessista sitäkin aiemmin :)

Beni rauhoituksen vaikutettua
Beni valmistautumassa yöhön nr. 2


14.2.2012

Ruokakuppien uudistus

Ajatushan lähti siitä, ettei Melvinin tarvitsisi kovinkaan paljoa "kyykistellä" etujaloillaan kun syö. Löysin vain muutaman eri vaihtoehdon "korotetuista" ruokakupeista ja täytyy myöntää että joko korotusvaraa oli aivan liikaa tai sitten ne jopa näyttivät aika surkeilta...kunnes törmäsin Dog GALLERY verkkokauppaan:




Upeiden ruokakuppien lisäksi sieltä löytyy laajalti eri tuotteita jotka sopivat monenlaiseen sisustukseen; Miksei koiran kupit, pedit ja muut saisi käytännöllisyyden lisäksi myös miellyttää silmää ja olla mieluusti esillä?!

Melvinille mukaan tarttui musta Hunterin melamiininen tuplakuppi ja heti perään Benille valkoinen vastaava mutta yksittäinen. Pojat kun juo samasta vesikupista. Kuppien vetoisuus on 700ml mikä ensin mietitytti mutta kun tajusin paljonko ruokaa koira syö per kerta niin sehän riittää keskikokoisille ja suurille koirille aivan helposti, meille erityisesti kun koirat syövät 2 kertaa päivässä. Bonuksena mukaan tarttui Melvinille myös KONG:in kettupehmolelu jossa vinku. Suosin vain kestäviä merkkejä sillä Beni on melkoinen termiitti, kova yrittämään silppuamaan leluja joten on tärkeää ettei ole herkimmin rikkoutuvaa laatua. KONG:eista meiltä löytyy myös kumileluja, jotka tietenkin ovat kaikista kestävimpiä.

Mainittakoon vielä, että Dog Galleryn postituslistalle liittymällä saa -5% ensimmäisestä tilauksesta. Näitä melamiinisia ruokakuppeja ja Kongeja voin suositella erittäin lämpimästi. Alla kuvasatoa:


Beni odottaa lupaa ruokailuun...






Ihanaa!





Niki näyttäytyy!

22.1.2012

Sunnuntain piristys!

Tänään sunnuntaina meitä kävi Glenhouse's Vincu Voncu ,eli tutummin Emmi, piristämässä yhdessä omistajansa Marian kanssa. Beni ja Emmi pääsivät leikkimään kukkulan kuningasta isojen lumikasojen päällä ja Mellukin kävi tyttöä moikkaamassa! :) Alla hieman kuvasatoa;



























Leppoisaa sunnuntaita toivottaa Beni!

8.1.2012

Vihdoin lunta mutta...

Ihana talvisää ulkona ja mitä vielä, no tietenkin sitä ollaan ihan järkyttävässä flunssassa. Nyt saa olla niin kiitollinen, että on iso aidattu piha-alue jossa voi itse ottaa iisisti mutta silti antaa koirille liikuntaa; Tänään käytiin Benin kanssa leikkimässä pallolla. Melvin ei halunnut mukaan, vaikka kyllä siltä kahteen kertaan kysyttiin! Se otti nokkiinsa kun Beni tahto leikkiä sen kanssa metsässä ja tönäisi sitä kiusallaan. Sitä herran M ei antanut anteeksi, vaan piti etäisyyttä Beniin koko loppulenkin, eikä sitä todellaakaan kiinnostanut enää tulla palloleikkeihin tuommosen huonokäytöksisen turilaan kanssa. Menkää keskenänne! , tuumasi Melvin. Noh, mehän mentiin ja kivaa oli! Benikin sai vinguttaa lelua sydämensä kyllyydestä kun vanhus ei ollut puuttumassa vinguttamiseen;



Melvinin purukalustolle kuuluu hyvää! Suuveden käyttö sujui hyvin pöpöjen ehkäisemiseksi vaikkei se nyt ehkä kivintä hommaa ollut Mellun mielestä. Koko paranemisprosessi on ollut nopea eikä Melvin näyttänyt merkkejä kivuista. Annoin silti lääkärin määräämän Rimadyl ("tarvittaessa")-kuurin 5 päivän ajan, eihän koirasta aina päältäpäin näe jos särkee jostain. Tästä on hyvä jatkaa! Matokuurikinkin annoin koirille vielä ennen joulua kun on ollut niin epämääräiset kelitkin että tuntuu kyllä, että kaikki pöpöt ja madot on voinut elää paljon pidempään kuin yleensä. Matolääkkeenä annoin Axiluria.